Sisällön tarjoaa Blogger.

Luonnonkosmetiikkaprojekti 2016: luonnonkosmetiikkaa Tallinnasta

luonnonkosmetiikkaa Tallinnasta

Palataas taas mun tän vuoden projektiin, eli kosmetiikan vaihtamiseen pikkuhiljaa luonnonkosmetiikkaan! Ostin meidän Tallinnan matkalta pari uutta tuotetta, jotka on nyt päässeet jo käyttöön.

Meillä oli Tallinnassa niin vähän aikaa, että ei keretty kauheesti kaupoissa kierrellä, mutta käytiin kuitenkin Kaubamajassa, jossa olikin aika iso luonnonkosmetiikkaosasto. Osastolla oli monia tuttuja merkkejä kuten Madara, Dr. Hauschka, Weleda jne. mutta myös itselleni tuntemattomia merkkejä. Hinnat olivat hieman Suomen hintoja edullisempia ja esimerkiksi ostamani Madaran deodorantti oli hieman halvempi kuin laivalla. Olisin mielelläni jäänyt tutkiskelemaan valikoimaa vähän pidemmäksikin aikaa, joten tuonne pitää varmaan palata seuraavallakin Tallinnan matkalla.

Mitä sitten tarttui mukaan?

Oblepikha Siberica

Osastolla oli hyllyllinen venäläisen Natura Siberican kauniita purkkeja ja purnukoita. Nappasin mukaan Oblepickha Siberica -suihkugeelin ja vasta kotona asiaa tutkittuani huomasin, ettei se ollutkaan sertifikoitua luonnonkosmetiikkaa. Selvisi, että Natura Sibericalla on sekä sertifikoitua että wild harvested -luomukosmetiikkaa. Sertifikaatteeja on niin monia erilaisia, että niissä saa olla kyllä tarkkana! Oon huomannut, että aika moni merkki laittaa tuotteisiinsa tuollaisia pieniä merkkejä, joissa on kaikenmaailman pupun kuvia ja eco- tai bio-tekstejä, vaikkei kaikki ihan virallisia olisikaan, jotta ne näyttäisivät uskottavilta.

Päätin kuitenkin käyttää suihkugeelin, vaikkei se virallisesti luonnonkosmetiikkaa ollutkaan, kun se nyt tuli ostettua. Harmi vaan, että se ei tuoksu erityisen hyvältä... En oikein osaa sanoa miltä se tuoksuu, mutta ehkä vähän sellaiselta "venäläiseltä". Ei se kuitenkaan niin pahaa ole, etteikö sitä voisi käyttää, eli menköön. Ja onneksi pullo on ainakin kaunis!

Organic Surge

Ostin myös Organic Surgen vartalovoiteen. Myös tää merkki oli mulle aivan uusi. Voide on koostumukseltaan oikein hyvää ja levittyy kivasti toisin kuin jotkut testaamistani vartalovoiteista, mutta harmikseni tässäkään ei ollut kovin erityinen tuoksu. Tuoksu ei ole paha, mutta kun itse tykkään oikein hyvän tuoksuisista tuotteista, niin tää on ehkä vähän laimee. Ei varmaan tuu uudestaan ostettua, mutta pitää ehkä vähän tutkia millaisia muita tuotteita tällä merkillä on.

Lisäksi ostin toisen Madaran yrttideodorentin, jonka tehoa aikaisemmin epäilin. Alku taisi kuitenkin olla vain kehon totuttautumista luonnonollisempaan vaihtoehtoon, sillä jonkin ajan kuluttua deodorantti alkoi toimimaan oikein hyvin. Mulla pääsi itse asiassa ensimmäinen dödö lopuumaan kesken ja olin jopa muutaman päivän ilman deodoranttia ennen kuin pääsin ostamaan uuden! En olis kyllä aikaisemmin ikinä uskonut tekeväni niin, mutta nyt tuli vaan olo, etten halua sotkea kroppaani laittamalla vaikka synteettistä lainadödöä parina päivänä. Vähän laitoin kookosöljyä, jos olin johonkin lähdössä ja itse asiassa sekin toimi ihan hyvin. Katsotaan oonko mä kohta joku hippi, joka ei käytä kainaloissaan mitään, hehee...

Sante silmänympärysvoide

Uutena tuotteena mulla on myös vihdoin ja viimein loppunut silmänympärysvoide, jonka valitsin Santelta. Santen yövoide on aivan ihanaa ja oikestaan syy miksi aloitin tämän koko projektin, joten ostin myös saman Family -sarjan silmänympärysvoiteen. Voide sisältää granaattiomenan siemenuutetta, marulaöljyä sekä viinirypäleen siemenöljyä ja tuoksuu yövoiteen tavoin tosi hyvältä. Nää jää varmasti molemmat käyttöön! On myös hauska huomata kuinka riittoisaa yövoide on, kun mulla on vielä sama tuubi käytössä, jonka olen ostanut viime vuoden puolella.

Aikaisemmat luonnonkosmetiikka postaukset löytyvät täältä:

Luonnonkosmetiikkaprojekti 2016

Ensimmäinen katsaus luonnonkosmetiikkaprojektiin 2016

Luonnonkosmetiikkaprojekti 2016: Hemmottelua väsyneelle iholle

Luonnonkosmetiikkaprojekti 2016: deodorantti 

Luonnonkosmetiikkaprojekti 2016: Benecos ja ensimmäinen meikkikokeilu

Mitä kuuluu luonnonkosmetiikkaprojektille?

Tämmöistä kuuluu siis projektille! Muutama käytössä oleva tuote on vielä esittelemättä, joten palaillaan niihin taas jossain vaiheessa.

Kivaa uutta viikkoa!

2 kommenttia